- kaisatk
Kouluttajan polku verkkokurssimaailmassa
Sain idean tähän postaukseen tänä aamuna saatuani merkittävää sparrausapua palvelumuotoilija-uracoach-kasvatustieteilijä Kirsi Elina Kalliolta. Kiitos vaan Kirsi kovasti!
Kun kouluttajana tai asiantuntijana olet tilanteessa, jossa tarvitset lisää liikevaihtoa, vanhat keinot eivät enää toimi ja uudenlaista liiketoimintaa pitäisi kehittää, mieleesi saattaa hyvinkin tulla verkkokurssin tekeminen.
Ja se on erinomainen idea!
Verkkokurssin tekeminen voi kuulostaa helpolta, tai se voi kuulostaa vaikealta - vähän yksilöstä riippuen. Ja se voikin olla helppoa. Joka tapauksessa verkkokurssin tekeminen vaatii vähintään jonkin verran vaivannäköä ja aiheeseen paneutumista. Koska suurella osalla meistä aikaa on käytettävissä rajallinen (jopa hyvin rajallinen) määrä, verkkokurssiaiheeseen paneutuminen voi tuntua ylitsepääsemättömän työläältä, vaikka itse kurssin tekeminen sujuisikin sitten ihan käden käänteessä.
Tämä aikaresurssin rajallisuus mielessäni tein sinulle kartan polullesi tulevana verkkokurssien tekijänä.
Miksi verkkokurssi haluttaisiin ostaa?
Eli kurssisi arvolupaus
Kurssin arvolupaus kertoo asiakkaalle, miksi hänen pitäisi ostaa pääsy kurssille. Mitä hän hyötyy kurssin läpikäymisestä?
"Tämän kurssin käytyäsi pystyt nostamaan kylmäsoittojesi tehokkuutta 30 %:lla." Lisätietoa arvolupauksesta blogissa
Paras mahdollinen oppimisympäristö
Markkinoilla on lukematon määrä erilaisia verkko-oppimisympäristöjä. Miten niistä kaikista voi valita itselle parhaan?
Vinkkejä löydät blogista tästä, tästä ja tästä, ja eri oppimisympäristöjen kustannuksia voit vertailla täällä.
Millaista verkkokurssin sisällön pitäisi olla?
Ja usein kysymys jatkuu: "voinko käyttää joskus aikaisemmin tekemääni sisältöä?" Vastaus jälkimmäiseen kysymykseen on myönteinen: kyllä voit, ja sinun kannattaakin hyödyntää mahdollisimman paljon valmista materiaalia. Verkkokurssille sopivasta sisällöstä löydät tietoa blogista ja tietysti Verkkokurssin rakentamisen ABC-kurssilta.
Tarvitaanko verkkokurssilla välttämättä videoita?
Kyllä, verkkokurssille kannattaisi ehdottomasti lisätä myös videoita. Ja toisaalta, kokonaisen verkkokurssin voi hyvin toteuttaa videoiden ympärille.
Kirjoitin blogiin videoista verkkokurssilla, ja tein aiheesta myös videon.
Pitääkö verkkokurssin olla vuorovaikutteinen?
Lyhyesti: kyllä pitää.
Verkkokursseilta puuttuu luokkahuonemuotoisten koulusten tyypillisin piirre: kouluttajan ja opiskelijoiden välinen suora vuorovaikutus. Se pitäisi jotenkin pyrkiä korvaamaan ja toteuttamaan uudella tavalla verkkokurssiympäristössä. Onneksi keinoja on monia.
Vuorovaikutteisuutta voi ajatella myös uudenlaisena tapana nähdä oppiminen ja opetus: sen sijaan, että kouluttaja antaa opiskelijalle tiedon valmiiksi pureskellussa muodossa, vuorovaikutteisten elementtien avulla opiskelija pääsee itse muodostamaan ja muokkaamaan tietoa omaan tilanteeseensa sopivaksi.
Lisää asiaa vuorovaikutteisuudesta löytyy blogista.
Miten sitouttaa opiskelija sisältöön?
Ja miksi ihmeessä pitäisi välittää siitä, onko opiskelija sitoutunut vai ei?
No, haluatko palaavia asiakkaita ja pitkäaikaisia asiakassuhteita? Ai haluat? Niitähän syntyy, jos asiakas on tyytyväinen. Asiakkaan tyytyväisyyttä verkkokurssikontekstissa lisää se, että hän tuntee saaneensa kurssilta sen mitä tuli hakemaan. Arvolupauksen tulisi täyttyä. Hassua kyllä, vaikka kurssin sisältö olisi kuinka asiapitoinen hyvänsä, tylsältä kurssilta ei tunne saaneensa niin paljon ja niin tehokkaasti irti kuin vuorovaikutteiselta ja mielenkiintoiselta kurssilta, mikä vaikuttaa voimakkaasti asiakastyytyväisyyteen.
Sitouta asiakas, sitouta opiskelija! Lue lisää blogista.
Iloa polullesi, nautithan matkasta!
Ja muista pyytää tarvittaessa apua!