top of page
  • kaisatk

Innosta oppijat oppimaan myös verkkokurssilla

Tiesithän, että ei riitä, että verkkokurssisi aihe on sinun ja asiakkaidesi tai muiden sidosryhmiesi mielestä todella mielenkiintoinen?


Siitä on toki paljon apua, mutta pelkkä mielenkiintoinen aihe ei riitä innostamaan oppijoitasi ja sitouttamaan heitä kurssisi sisällön läpikäyntiin siten, että oppimista tapahtuu ja kurssilla on vaikutusta.


Verkkokurssilla opiskelu on usein sekä paljon itsenäisempää että paljon yksinäisempää kuin perinteinen luokkahuoneessa opiskelu. Näin saattaa olla myös, vaikka olisit kurssillasi panostanut vertaisoppimiseen ja virtuaalisissa ryhmissä toimimiseen. Suuri osa ihmisistä - myös meistä aikuisista - tarvitseekin verkkokurssilla opiskelussa tukea oman oppimisen ohjaamiseen ja säätelyyn.


Kun tuet verkkokurssisi oppijoita, vaikutat kurssisi tuottamaan asiakaskokemukseen positiivisesti.

Oppijan tukeminen verkkokurssilla on osa hyvää asiakaspalvelua ja mikäli kyse on organisaation sisäisistä koulutuksista, tukemalla oppijaa vaikutat työnantajamielikuvaan.


Konkreettisesti voit tukea esimerkiksi näin


Kurssin suunnitteluvaiheessa

  • tee kurssin rakenteesta mahdollisimman selkeä.

Kurssin aluksi

  • pyydä oppijaa asettamaan itselleen oppimistavoitteet (esimerkiksi avoimella kysymyksellä)

  • kehota oppijaa arvioimaan omaa asiantuntemustaan kurssin aiheeseen liittyen sekä sanallisesti että määrällisesti - siis avoimella kysymyksellä ja Likert-asteikolla

  • ohjaa oppijaa suunnittelemaan opiskelun aikataulut.

Kurssin kuluessa - siis läpi koko sisällön

  • käytä avoimia kysymyksiä tai visuaalisesti huomiota herättäviä tekstinostoja ja kysy oppijoilta ohjaavia ja tarkentavia kysymyksiä

  • ehdota oppijoille erilaisia tapoja tehostaa oppimista - esimerkiksi muistiinpanojen tekeminen, oman osaamisen testaaminen, tiivistelmien kirjoittaminen

  • lisää kurssille monivalinta- ja muita tehtäviä, joiden avulla oppija voi konkreettisesti testata omaa osaamistaan ja kehittää ajatteluaan.

Kurssin ja sen osa-alueiden päätteeksi

  • pyydä oppijaa palaamaan asettamiinsa tavoitteisiin ja arvioimaan niiden täyttymistä

    • hyödynnä esimerkiksi avoimia kysymyksiä ja Likert-asteikkoa

  • auta oppijaa arvioimaan syitä sille, miksi kurssi sujui tietyllä tavalla

    • käytä avoimia kysymyksiä ja auta oppijaa miettimään, mitkä tekijät edesauttoivat onnistumista tai vaikuttivat epäonnistumiseen, ja mitä voisi tehdä seuraavalla kerralla toisin

    • lyhyt palautteenantovideo toimii myös hyvin

  • ehdota oppijalle erilaisia jatkopolkuja (toinen kurssi, tämän kurssinkertaus)

    • hyödynnä esimerkiksi mukautuvaa monivalintatehtävää tai interaktiivista videota.

Muista pyytää palautetta!


Jos ja kun haluat kehittää verkkokurssiasi yhä paremmaksi, muista pyytää oppijoilta palautetta oppimiskokemuksestaan!


Lisätietoa tai sparrailua?


Haluatko jutella tästä aiheesta tai kiinnostaako verkko-oppimisessa jokin muu? Voit varata maksuttoman verkkokurssisparraus-ajan kalenteristani.


Lue myös:



Ja jos haluat laajemmin tietoa verkko-oppimisesta, kannattaa tutustua maksuttomaan verkkokurssiin Verkkokurssin ABC 1.0.

bottom of page